Lapsuuden maisemissa

Parveke-elämää

Mulle kävi perinteisesti

Olen päättänyt elää tuhlailematta ainakin juhannukseen asti, koska olen koko toukokuun työttömänä. Minä kuitenkin tarvitsisin farkut! Tämä on ikuisuusprojekti, koska minulla on niin lyhyet jalat että hyviä farkkuja on vaikea löytää. Niinpä uskaltauduin kaupungille kiertelemään vaatekauppoja. No, kuinka arvata saattaa, en löytänyt farkkuja, mutta kaikkea muuta kyllä!

Mä olen näitä ihania laukkuja Gina Tricot'sta kuolannut jo pidemmän aikaa, ja nyt nämä mustat olivat alennuksessa! En voinut vastustaa!

Elvistä kiinnosti tämä kuvaussessio huomattavasti. 

Gina Tricot'sta myös tämä hassuihana kaulakoru.

Piti testata myös Gina Tricot'n kynsilakat, kun niitä on kehuttu! Ostin tällaisen kivan rauhallisen ruskean sävyn kaikkien kirkuvien oranssieni ja pinkkieni vastapainoksi. Hyvältä lakalta vaikuttaa, ja maksaa alle neljä euroa! 

Ja tämä. Ihana ihana toppi H&M:ltä. Oli pakko ostaa, se on niin nätti, oih. Tuntui pahalta jättää se kotiin, mutta en reissussani tarvitse mitään noin nättiä. Yhyy. (Pahoittelen kuvan rumaa taustaa, mutta tuli vähän kiire. :D)

I love my mom!

En päässyt äitienpäivänä äidin luokse, joten päätin yllättää äiskän tänään! Tulin eilen kissojen kanssa tänne, koska lähden huomenna lapsenvahdiksi teinivahdiksi serkulleni kun tätini on työmatkalla. Toin kissat äidilleni hoitoon siksi aikaa. Päätin yllättää äidin sillä aikaa kun hän on töissä. Ostin ihanan kukkakimpun joka on täynnä äidin lempivärejä! Leivoin myös mutakakun (vähän paremmalla menestyksellä kuin viimeksi), kävin ruokakaupassa äidin puolesta ja teen herkkuruokaa kun äiti tulee töistä! Ihanaa tehdä kivoja juttuja äidille, kun se on tehnyt kivoja juttuja mulle koko mun elämän. Ja nytkin se ottaa mun kissat hoitoon ihan tuosta vaan. Mitä tekisin ilman äitiä?

Piukun herkkupasta

Tässä eräänä päivänä luin Piukun blogia ja sieltä löysin maailman helpoimman pastaohjeen! Tein tätä feta-pinaatti-pastaa eilen ja ai kun oli hyvää!

Pastaan tarvittiin Pirkan pinaattituorepastaa, oliiviöljyä, mausteita, sipulia, kirsikkatomaatteja, fetajuustoa ja tuoretta pinaattia. Ja ohje meni suunnilleen näin:

1. Laita pastavesi kiehumaan ja paistinpannulle öljy ja mausteet kuumenemaan. (esim. valkosipuli, mustapippuri, suola - itse käytin pippurina Santa Marian lime pepperiä, koska lime on namia).
2. Laita sipulit pannulle pehmenemään.
3. Lisää pannulle tomaatit ja feta.
4. Kun tomaatit alkavat pehmetä, lisää pinaatti ja samalla laita pasta kiehumaan.
5. Kun pinaatti on pehmennyt, ruoka on valmis. Ei muuta ku lautaselle!
6. Murusta vielä vähän fetaa annoksen päälle viimeisenä silauksena.

Superhelppo ja superhyvä ja supernätti annos! Itse lisäsin mukaan pinjansiemeniä tuomaan vähän lisäproteiinia annokseen. Naminami.

Sisu

Kun Elvis oli melkein vuoden ikäinen, päätin hankkia sille kaverin. Tuntui aina niin pahalta lähteä kotoa mihinkään kun tiesi että se jää yksin. Otin yhteyttä Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistykseen ja kysyin onko heidän hoidossaan kissaa, jota voisi suositella villille tapaukselleni kaveriksi. He ehdottivat Sisua, jonka esittelytekstissä nettisivuilla luki muistaakseni jotenkin että "kehräävä puskutraktori". Haha, ihana luonnehdinta!

Taas olen ollut kuvavarkaissa! Tämä kuva oli Sisusta laitettu KSESY:n nettisivuille kun Sisu etsi vielä kotia, eli en voi ottaa itselleni kunniaa kuvasta.  

Sisusta kerrottiin minulle, että se on löytynyt huonossa kunnossa, ja sillä on kuonovaurio ja häntäkin on jouduttu amputoimaan. Kukaan ei tiedä mitä sille oli tapahtunut. Rujohkosta ulkomuodosta huolimatta Sisu oli hoitopaikassaan osoittautunut ihmisläheiseksi, ja se tuli toimeen myös toisten kissojen kanssa. Pakkohan sitä oli mennä katsomaan! Menin katsomaan sitä, ja se ei kyllä ujostellut yhtään! Kehräsi vain kun sitä paijasi. Se innostui silityksistä niin paljon että meinasi tippua tuolilta! Karvaa siitä lähti ihan kauheasti koska se ei ollut vielä ihan kunnossa, ja se oli vähän arvaamaton. Ilmeisesti sitä oli leikitetty kädellä, koska se saattoi tarttua kynsin hampain kesken paijaussession käteeni kiinni. Mutta hei, hyökkäilevät kissathan oli mulle jo tuttua kauraa! Ihastuin Sisuun ja sovittiin että tulen vielä uudestaan katsomaan sitä ennen kuin teen lopullisen päätöksen.

Seuraavalla vierailullani Sisulla oli silmätulehdus. Oli selvinnyt, että Sisulla oli onnettomuudessa vaurioitunut myös kyynelkanava, minkä takia silmä tulehtui. Silmää pitäisi huuhdella päivittäin kenties koko Sisun loppuelämän ajan, jotta tulehdukset voitaisi ennaltaehkäsitä. KSESY:n ihana työntekijä neuvoi minulle kuinka kissalle laitetaan silmätipat, ja painotti että voisin hyvällä omallatunnolla vielä perääntyä, jos päivittäinen silmän huuhtelu tuntuu liian pahalta nakilta. Jäin miettimään asiaa, mutta minulla oli tunne, että Sisu oli juuri se, mitä Elvis kaipasi. Ja olin ehtinyt ihastua tuohon kilttiin kissaan jo tosi pahasti! Ilmoitin, että aion ostaa Sisun. Sovittiin, että Sisu on KSESY:n hoidossa kunnes silmätulehdus on saatu hoidettua. Meni joitakin viikkoja, ja sain Sisun (kotiinkuljetuksena vielä!). Saimme neljän viikon "kokeilujakson", jonka aikana olisin vielä voinut palauttaa Sisun, mikäli Elviksen ja Sisun yhteiselo ei pelaisi tai silmän huuhtelu olisi liian vaikeaa. Silmän huuhtelu tuntuikin aluksi vaikealta, mutta olin päättänyt että se ei ole mikään syy kissan palauttamiseen! Siispä toivoin että Elvis sopeutuisi uuteen kaveriin nopeasti. 

Elviksen muristessa jossain nurkassa Sisu tutki uutta kotiaan ihan rauhassa. 

Elviksen ja Sisun ensikohtaaminen oli jokseenkin koominen. Elvis murisi ja sähisi Sisulle, ja Sisu ei ollut moksiskaan! En ole ikinä nähnyt niin rentoa kissaa kuin Sisu oli, vaikka toinen murisi vieressä. Ja Sisuhan siis oli Elvistä kaksi kertaa isompi, joten jos Sisu olisi päättänyt olla kärsimätön juniorin kanssa, niin siinä olisi Elvis ollut pulassa. Noin kaksi päivää Elvis jaksoi murista Sisulle, mutta sitten ne alkoivat tehdä tuttavuutta ja pian Elvis oli jo nuolemassa Sisua! Siitä alkoi todellinen rakkaustarina, best friends forever! 

Elvis pesee Sisun kaulaa ja Sisu pitää kiinni. :')

Huuhtelen edelleen Sisun silmää, mutta en enää ihan joka päivä. Se tulehtui kerran vähän sen jälkeen kun Sisu tuli minulle, mutta sen jälkeen se ei ole tulehtunut. Siitä tulee aina välillä ulos sellaista punertavaa ryönää (mikä näkyy joissain kuvissakin ehkä joskus), mutta se  johtuu vaan siitä vaurioituneesta kyynelkanavasta. Se ei Sisun kohdalla ole merkki tulehduksesta, vaan se on normaalia. Isompi ongelma Sisun kohdalla on se, että se on lihonut. On huono yhdistelmä omistaa kissa joka nirsoilee ja jättää ruokansa syömättä, ja toinen kissa joka syö ne toisen tähteet. Sisu ei myöskään liiku kauheasti, jos se saisi valita niin se vain nukkuisi ja söisi. Eikä sitä oikein saa innostettua leikkimäänkään. Kyllä ne tosin Elviksen kanssa juoksevat peräkkäin joka päivä ainakin vähän. Siinä on täydellinen pari: Sisu rauhoitti Elviksen ja Elvis vastaavasti innostaa Sisun liikkumaan aina välillä! 

Yksi Sisun lempinukkumispaikoista on edelleen punottu kissansänky, jonka se sai KSESY:ltä mukaansa. Ymmärsin että se eläinsuojeluvalvoja, joka oli vienyt Sisun lääkäriin ensimmäisenä, oli antanut sängyn Sisun mukaan. Sänky on kulkenut mukanammme, ja siinä se nukkuu tälläkin hetkellä. Lisäksi Sisu tykkää nukkua sohvankulmassa, sohvan takana tai omassa kuljetuskopassaan. Kaksi viimeistä ovat varmaan pakopaikkoja Elvikseltä, joka on edelleen välillä vähän yli-innokas. Etenkin Sisun suhteen. Kuljetuskopassa se tykkää nukkua, mutta sitten kun pitäisi matkustaa johonkin niin se saa kauhean paniikkikohtauksen siinä vaiheessa kun koppaan pitäisi mennä. Hömppä. 

Kissantassut on ehkä söpöintä mitä tiedän. :')

Sisun amputoitu häntä vaikuttaa sen koordinaatiokykyyn. Toisin sanottuna: se on kömpelö! Kerrankin se juoksenteli Elviksen kanssa, ja liukastui ja kaatui kyljelleen. Voitteko kuvitella? Kissa liukastuu ja kaatuu. Se häntä on ihmeen tarpeellinen kapistus. Sillä myös hypyt epäonnistuu aika usein tuon hännäntöpön takia, eikä se siksi kauhean usein hypikään. Lattialta ikkunalaudalle on hieno saavutus Sisulle. Vaikka on se kiipeilytelineen päältä muutaman kerran hypännyt kirjahyllynkin päälle. Alastulo on ollut vaikeampaa. 

Hännäntupsu vaikeuttaa koordinaatiota, mutta myös kuonovaurio tuo Sisulle omalaatuisia ominaisuuksia. Sen kehräys esimerkiksi kuulostaa joskus pulun kujerrukselta. Ja joskus se innostuneena röhkii kuin sika. Aika eläimellinen elukka. Ja lisäksi se aivastelee paljon.

Siinä on paljon hassuja ominaisuuksia, ja se on maailman kiltein kissa! Kädellä leikkiminenkin on jäänyt pois. Ainoastaan sen mahaan tai takatassuihin ei kannata koskea, koska siitä se ei tykkää! Mutta hei, se on kissa, eihän kukaan kissa sellaisesta tykkää. Joka ilta se tulee nukkumaan minun viereen kun menen nukkumaan. Valojen sammuttamisen jälkeen menee noin kymmenen sekuntia kun kuuluu kuinka Sisu tepsuttelee paikalle. Sisu nukkuu aina minun vieressä ja Elvis jalkojen päällä. Onneksi on leveä sänky. 

Ihmiset! Hankkikaa kissa tai kaksi! Saatte niistä maailman parhaat kaverit! Ja hankkikaa ne mielellään Eläinsuojeluyhdistykseltä tai muulta vastaavalta. Aikuisetkin kissat ansaitsevat hyvän kodin. 

Elvis

Meillä oli lapsuuden kodissa kaksi kissaa, Riku ja Pörri. Riku tuli meille, kun olin 3-vuotias ja Pörri joitakin vuosia sen jälkeen. Riku ja Pörri olivat ulkokissoja, ja se koituikin Rikun kohtaloksi. Tai no, mistäs minä sen tietäisin. Riku nimittäin vain hävisi, eikä koskaan tullut takaisin. Se oli ihan kamalaa. Pörri eli vanhaksi, ja kuoli vuoden 2007 syksyllä, juuri kun olin muuttanut kotoa pois toiseen kaupunkiin. Muistan, kuinka joskus lapsena murjottaessani Riku tuli aina viereeni kehräämään. Ihan kuin se olisi halunnut lohduttaa. Ja Pörri oli aina isän kissa, mutta kun olin teini (ja Pörri ilmeisesti vanhuudenhöppänä), sille tuli tavaksi tulla mun viereen nukkumaan öisin. Ne olivat molemmat ihania kissoja, ja tiesin jo lapsena, että minulla tulee olemaan aina kissoja. Ja teininä faniettaessani Elvistä päätin myös, että hankin poikakissan ja annan sen nimeksi Elvis!

Niinpä sitten syksyllä 2009, kun olin solukämppävuoteni jälkeen asunut jo vuoden verran ensimmäisessä yksiössäni, aloin pohtia kissan hankkimista. Ja kuinkas sattuikaan, eräs opiskelijakaverini kertoi että hänen vanhempiensa kissa on synnyttänyt, ja he etsivät pennuille koteja, Hän laittoi minulle sähköpostilla kuvia, ja kun näin kuvan, missä on kasa valkeita kissanpentuja, ja kasan vieressä istuu pöwwöinen harmaanruskeankukertava kissa (samanvärinen kuin Riku), päätin että haluan TUON kissan!

 Ei ole siis minun ottamani kuva, mutta kaverini ei varmaan pahastu että käytän kuvaa. Tämä on vaan niin ihana. Kukaan ei varmasti ihmettele että ihastuin tuohon söpöliiniin. :)

Siitä asiat alkoivatkin rullata aika nopeasti. Lähdin tarvikeostoksille, ja pian olinkin jo hakemassa kissaa kotiin. Kaverini sanoi, että eivät ole varmoja, mutta luulisivat että kissa on poika, joten nimikin oli selvä: Sehän on tietysti Elvis, ihan niin kuin 15-kesäisenä olin päättänyt! Myöhemmin eläinlääkärillä selvisikin että kyseessä on tyttö, mutta nimi ei siitä muuttunut. Elviksestä tuli vain Elvi S. Kavereiden kesken Elviira tai Ellu. Mutta loppujen lopuksi kuitenkin Elvis. Ei nimi tyttöä pahenna. Ja Elvis nyt vaan on Elvis. Ei siitä mihinkään pääse.

Oli ihanaa saada kisu kotiin. Olin jo valmistautunut opettamaan sitä hiekkalaatikolle ja vaikka mitä. Mutta emo olikin opettanut sen hyvin! Ensimmäiseksi uudessa kodissa se kävi haistelemassa ruokakupit (jotka olivat vielä tyhjiä), ja sitten se meni vessaan. Kyllä oli tuore mamma ylpeä! Ja kyllä tirautin parit kyyneleet kun ekana iltana Elvis tuli mun syliin ja nukahti siihen.

Ensimmäisen päivän leikkejä.

Olipas se pieni!

Ja siinä se nukkuu ekojen leikkien väsyttämänä.

Ensimmäiset viikot Elviksen kanssa eivät kuitenkaan olleet helppoja. Se oli villi tapaus! En nukkunut kahteen viikkoon, koska Elvis hyökkäili kimppuuni. Pelkäsin sitä ihan tosissani. Auta armias, jos peiton alta pilkotti käsi tai jalka, se kävi kimppuun. Mutta jos kädet ja jalat oli peiton alla, se hyökkäsi naamalle! Opinkin siis, että parempi pitää yksi käsi peiton päällä, koska naarmut kädessä on pienempi paha kuin naamassa.  Ja jos laitoin sen toiseen huoneeseen, se teki tuhojaan tai piti sellaista meteliä, että en sen takia nukkunut. Luin kauheasti kissojen kouluttamisesta. Siihen meni aikaa, mutta lopulta Elviksestä tuli ihan salonkikelpoinen tapaus. Nyt se on ihana, eikä sitä tarvitse (luojan kiitos) enää pelätä! Kyllähän se täyttääkin jo reilun kuukauden päästä 3 vuotta! Oi, se on jo ihan iso. Tai no, isohan siitä ei koskaan kasvanut. Se jumahti tuollaiseksi pikkutytöksi. Se oli melkein kaksi, kun isoveljeni hämmästyi kun kerroin ettei se kasva enää. Hahhah. 

Pikkutyttönä kylppärin altaan reunalla.

Sillä oli tuollaisia kivoja tapoja, jotka eivät varsinaisesti opiskelijan elämää helpottaneet. :')

Tuollaista se keksi kun oltiin isäni luona kylässä...

Oli se välillä ihan söpökin.

Noin 9 kuukauden ikäisenä vein sen leikattavaksi. Sillä ehtikin olla jopa kahdet kiimat sitä ennen. Jessus että osas olla kissa rasittava. Se kiehnäsi kaikkea vasten, ja se mouruaminen! Siinä tärisi varmaan koko talo! Onneksi ei tarvii moisesta enää kärsiä. Jännitin leikkausta kauheasti, että miten se toipuu ja repiikö se haavansa auki ja tuleeko leikkaushaavaan tyrä ja niin edelleen. Leikkaus meni kuitenkin hienosti, eikä se repinyt haavojaan. Onneksi, koska se oli siinä vaiheessa vielä niin villi, että auta armias jos olisin yrittänyt sitä jotenkin estää. Yritin pari kertaa laittaa sen kaulaan sen sellaisen tötterön minkä ne eläimille laittaa leikkauksen jälkeen. Eipä onnistunut! Se kertoo varmaan jotain Elviksen luonteesta, että eläinlääkärikään ei meinannut onnistua antamaan Elvikselle nukutusainetta, vaikka meitä oli kaksi jotka pitivät sitä paikallaan... Leikkauksen jälkeen Elvikseltä meni muuten muutama tunti ennen kuin se heräsi nukutuksesta. Ja se nukutuksen jälkeinen tokkura on ihan hurjan hauska, kuten kaikki eläintenomistajat varmasti tietävät!  

Se näytti ihan kuolleelta ennen kuin heräsi nukutuksesta. Siinä kuulkaa mammaa jänskätti että mitäs jos se ei herääkään!

Vaan heräsihän se... Vain nukahtaakseen hetkeä myöhemmin naama ruokakupissa. 

No, tämän jälkeen me ollaan muutettu toiseen kämppään ja Elvis on saanut kaverikseen Sisun (josta postaus erikseen, koska tästäkin tuli näin pitkä). Ja Elviksen käytös on tosiaan rauhoittunut ihan hurjasti. On sillä edelleen ärsyttäviäkin tapoja (se on nirso ruuan suhteen, repii kirjojeni selkämykset piloille ja se myllää vaatekaappini ihan sekaisin jos se onnistuu sinne livahtamaan). Mutta hei, eihän kukaan ole täydellinen! Se nukkuu joka yö jalkojeni päällä ja on ovella vastassa joka kerta kun tulen kotiin. Joka aamu kun herään, se tulee tervehtimään minua: nuolaisee leuasta ja käy rintani päälle köllimään ja kehräämään.  Sillä on ihan omia tapoja. Esimerkiksi sillä on lempinukkumispaikat: kirjahyllyn päällä, kiipeilytelineen päällä, sänkyni jalkapäässä, kylpyhuoneen matolla tai kynnysmatolla. Se on tapoihinsa juurtunut, ihan kuin mammansakin. 

Erikoisia hengailupaikkoja.

Näin rento se nykyään on! Tosin tuo onnistuu vain tädiltäni, itse en saisi sitä asettumaan syliin tuolla tavalla. :D

Ennen Elvistä en tuntenut kämppääni kodiksi. Minulla onkin ollut tapana sanoa, että kissa toi kodin! Vaikka meillä oli aluksi vähän hankalaa, niin mitään en muuttaisi. Sain Elviksestä maailman parhaan kaverin! 

Ja nättikin se on. Nenä on vaalentunut pentuaikojen mustasta ruskeaksi (reunoja lukuunottamatta), mutta annettakoon se anteeksi. ;)