Leffailta: Schindlerin lista (1993)

There was this guy who a list and they made a movie about him. 

Vietin siis yksinäistä leffailtaa ja päätin katsoa hyllyssäni kuukausitolkulla seisseen Spielbergin Schindlerin listan vuodelta -93.

Leffaeväänä oli hedelmäsalaattia (itsetehtyä, ei purkista tullutta!). Omenaa, päärynää, banaania, klementiiniä ja viinirypäleitä nam. Bulgarian jogurttia kyytipoikana. 

Jotta homma ei liian terveelliseksi lipsahtaisi, niin pitää sitä elokuvan kaverina mutustella vähän sipsukoita ja siemailla sidukkaa. 

Tulihan se vihdoin katsottua! Ei ollut mikään maailman kepein lauantai-illan elokuva, mutta kyllähän tämä nyt on kaikkien nähtävä. Schindlerin lista on hyvä historian oppitunti, ja oppitunti siitä kuinka ihminen voi olla ihmiselle julma. Mutta samalla se muistuttaa siitä, kuinka yksi ihminen voi olla myös oikeasti hyvä ja vaikuttaa tähän maailmaan.


Jos joku ei siis tiedä, niin Schindlerin lista kertoo Oskar Schindleristä, joka pelasti 1100 juutalaisen hengen juutalaisvainojen aikana. Elokuva kuvaa, kuinka julmasti natsit kohtelivat juutalaisia. Siinä on monta yksittäistä katsojaa järkyttävää ihmiskohtaloa, kuten yksikätisen juutalaisen sekä juutalaisarkkitehdin kohtalot. Elokuva on jatkuvasti täynnä juutalaismassoja, joita natsit kohtelevat kuin eläimiä.

Paitsi että Schindlerin lista kertoo tärkeästä aiheesta, jota kukaan meistä ei saisi unohtaa, niin se on elokuvallisestikin hieno. Se on tunnetusti musta-valkoinen elokuva, ja mielestäni se on perusteltu tyyli elokuvalle, jonka aihe on näin surullinen. Ainoa poikkeus musta-valkoisuuteen on erään pienen juutalaistytön punainen takki. Tämä pieni tyttö ja hänen punainen takkinsa erottuvat valtavasta joukosta juutalaisia, joita natsit erottelevat ketä työläisiksi ja ketä tapettaviksi. Tuo pieni punainen takki muistuttaa katsojia siitä, kuinka natsit eivät välittäneet onko tapettava lapsi vai aikuinen. Ei niitä kaikkia kuolleita lapsia voi edes ajatella.

Elokuvan tähtinä on kaksi maailman karismaattisimmista ja lahjakkaimmista näyttelijöistä, Liam Neeson ja Ralph Fiennes. Neeson esittää upeasti miehen kasvutarinan liikemiehestä 1100 juutalaisen sankariksi. Ja Ralph Fiennesiltä nyt vaan taittuu hahmo kuin hahmo. Tässä elokuvassa Fiennes esittää Amon Goethia, natsia joka säälimättä ja aivan sattumanvaraisesti tykkää tappaa juutalaisia. Ja voi millä intesiteetillä Fiennes sen tekee! Ei voi kuin ihastella näiden ihanien miesten näyttelijäintyötä.

Apua, tästä tuli arvostelu! :D Se ei ihan ollut ajatuksena, mutta näköjään sellainen tuli. No, tässä loppukaneetti: Oli kiva katsoa tämä intensiivinen ja traaginen, mutta kuitenkin jossain määrin toivoa herättävä elokuva oman kodin turvassa, kissa viereen käpertyneenä. Vois lauantai-illan huonomminkin viettää. Varsinkin kun yritän edelleen toipua torstain ja perjantain välisestä yövuorosta. Ehkä toipuminen loppuu jo huomenissa ja voin aktivoitua tekemäänkin jotain.

Nyt yritän rauhoittua unten maille Damien Ricen tuudittamana.